Paimentolaiselämää Iranissa

posted in: iran, lähi-itä, middle-east | 2

Minua on aina kiinnostanut erilaiset heimot ja valtavirrasta poikkeavat elämäntavat. Iraniin mennessäni tiesin, että haluaisin ehdottomasti tutustua kiertolaisten eli nomadien elämään. Tiesin, että näillä mailla olisi paljon paimentolaiskansaa ja näin ollen myös kiertolaiselämää eläviä ihmisiä. Aluksi yritin etsiä netistä vinkkejä, miten paimentolaisia pääsisi tapaamaan. Kävi kuitenkin nopeasti selväksi, ettei ensinnäkään näitä ihmisiä tulisi kaukaisilta vuorilta yksin ilman edes kielitaitoa  löytämään. Tulisi myös olla hyvät erävarusteet ja lämpimät vaatteet mukana, sillä vuorilla saattaisi jopa kesällä tulla vielä lunta. Seuraavaksi koitin katsoa vaihtoehtoa erilaisista matkanjärjestäjistä. Matkat olivat kuitenkin aivan liian kalliita budjettiini nähden ja aloin epäillä paimentolaiskansan aitouttakin matkanjärjestäjän kautta reissun buukatessani. Jätinkin paimentolaiskansan näkemisen vielä taka-alalle ja suuntasin katseeni kohti aivan muita asioita.

Kuinka ollakaan seuraavaan kaupunkiin matkustettuani tutustuin mieheen, joka kertoi itse olevan sukua eräälle paimentolaiskansalle nimeltä Qashqai. Hän kertoi vanhempiensa vaihtaneen muutama vuosi sitten kiertolaiselämän valtavirran kaltaiseen elämään ja lapset olivat tietysti muuttaneet heidän mukanaan kaupunkiin. Vanhemmilla oli nyt talo, auto ja säännölliset työt. Olin niin innoissani miehen kertomuksista elämästään, että päätinkin kysyä häneltä, jos olisi mahdollista päästä näkemään hänen muita sukulaisiaan, jotka elivät vielä perinteistä Qashqai-heimon paimentolaiselämää. Miehestä näki samantien tämän innostuksen minun kiinnostuksestani omaa heimoansa kohtaan ja hän oli heti messissä viemässä minua tutustumaan sukulaisiinsa. Hän ei voinut uskoa, että ketään kiinnostaisi modernina aikakautena enää paimentolaisten elämä ja olikin vähän hämmästynyt, miksi matkustin Iraniin asti näkemään heidän yksinkertaista tapaansa elää. Siinäpä se. Länsimaissa elämä on hektistä, vaikka eläisi miten kaukana kaupungista. Yksinkertaisen ja simppelin elämän näkeminen tekisi monelle modernin aikakauden ihmiselle varsin hyvää.

Lähdimme matkaan kahden päivän kuluttua miehen saatuaan töistä vapaata. Minulla ei ollut mukana mitään retkivaatteita tai edes lämmintä päällepantavaa, kun olin ajatellut reissaavani vain lämpöisissä olosuhteissa. Mies kuitenkin tarjoutui lainaamaan minulle tämän makuupussia, lämpimiä huopia ja telttaa. Hän kertoi, että vuorilla saattaisi tosiaan vielä sataa lunta, vaikka elimme jo huhtikuun puoliväliä ja kaupungissa lämpötilat kohosivat helposti yli kolmenkymmenen asteen. Matkaa Shirazin kaupunginosasta vuorille oli muutama tunti. Nomadien löytyminen ei myöskään ollut mikään itsestäänselvyys. Korkealla vuorilla metsän keskellä ei välttämättä olisi toimivaa puhelinyhteyttä ja kiertolaiset liikkuvat jatkuvasti. Ei siis ollut varmaa, miten tulisimme heidät löytämään. Mies kertoikin  joskus joutuneensa etsimään sukulaisiaan useamman tunnin ennen heidän löytämistään.

Pari tuntia ajettuamme mies soitti isoisälleen. Hän sai isoisään onneksi hetkeksi yhteyden ja sai tarkempia ohjeita heidän tämän yön leiriytymisalueen löytymiseen. Tämän puhelun jälkeen meni vielä puolitoista tuntia vaeltaessamme edestakaisin maantietä yrittäessämme etsiä oikeaa väylää, joka veisi meidät syvemmälle metsän siimeksiin. Olimme jumissa, emmekä olleet varmoja, mihin päin seuraavaksi mennä. Pohdimme suuntaa hetken aikaa, kunnes aloimme kuulla lehmänkellon ääniä. Aloimme katsella ympärillemme ja etsiä, mistä ääni oikein kuului. Pian viereemme putkahti pieni vaalea karvapallo lehmänkello kaulassa. Mies hihkaisi: ”Vihdoin löysimme heidät!”

Minä olin aivan ihmeissään, miten yhden lampaan näkemisen perusteella hän voisi olla varma leirin löytymisestä. Hän käski minua odottaamaan hetken ja kuuntelemaan. Ei mennyt kuin alle minuutti ja useammat lehmänkellot alkoivat kilkattaa. Kellojen äänet lähestyivät autoamme. Lampaita ja vuohia tuli suurissa parvissa ja kohta automme jo ui näiden valkoisten ja mustien palleroiden seassa. Olinkohan koskaan nähnyt niin montaa lammasta ja vuohta kerralla? Jouduimme odottamaan kymmenisen minuuttia ennen kuin parvi alkoi vähetä ja eläinten perästä kuulua lampaiden kieltä puhuvien ihmisten ääni. Ystäväni hyppäsi ulos autosta ja meni halaamaan paimenia. Olimme löytäneet takaisin hänen lapsuudenkotiinsa.

Ajoimme lampaiden ja paimenten perässä vielä hetken matkaa. Tie ei ollut varsinaisesti edes mikään oikea tie, mutta nelivetoautolla pääsimme onneksi lopulta perille asti. Perillä meitä odotti näky, mikä oli kuin suoraan jostain luontodokkarista. Nomadit olivat pystyttäneet leirin vuorten lomaan suurelle aukiolle, johon heidän sadat laiduneläimet mahtuivat. Karjan ympärillä oli kaksi erillistä leiriä, jossa kaksi eri perhettä pitivät leiriä pystyssä. Molemmat perheet olivat sukulaisia keskenään, sillä nomadien kulttuurissa lähes poikkeuksetta mentiin naimisiin serkusten kanssa. Nomadiyhteisöt ovat pieniä, eikä kumppanivaihtoehtoja ole samalla tavalla kuin meillä. Oli se aika vuodesta, kun nomadit vaihtoivat leiripaikkaa lähes päivittäin siirtyen pikkuhiljaa kesän tullen suuremmille ylängöille kuumuutta pakoon. Suuria telttoja ei siis ollut aikaa pystyttää ja nomadit nukkuisivat ilman kattoa pään päällä tähtitaivaan alla.

Leiriin saavuttuamme meitä vastassa oli ystäväni isoäiti ja isoisä sekä serkut ja muita paimentolaisia. He kaikki ottivat minut innoissaan vastaan. Naiset halasivat minua ja miehet moikkasivat minua kauempaa. Yhteistä kieltä meillä ei ollut. Kukaan ei puhunut arabiaa eikä varsinkaan englantia. He puhuivat ainoastaan turkin sukuista kieltä sekä jonkinverran myös persiankieltä. Ensimmäiseksi naiset istuttivat minut alas maassa olevien huopien päälle ja alkoivat pystyttää eteeni nuotiota. Nuotion sytyttyä he laittoivat vesipannun kuumenemaan teetä varten. Ympärilläni pyöri sadat lampaat ja vuohet sekä kymmenet kanat. Kaikki elivät sulassa sovussa. Leirien miehet makoilivat huopien päällä ja lepuuttivat pitkän vaelluksen jälkeen jalkojaan. Naiset kokkasivat yhdessä. Naisilla oli päällään perinteiset Qashqai-heimon värikkäät vaatteet: kerroksittain menevät hameet, pitkä pitkähihainen tunika sekä läpikuultava päähuivi, joka on koristeltu erilaisilla roikkuvilla koristeilla. Tällainen  liikaa paljastava huivi ei normaalisti olisi sallittu naisilla Iranissa, mutta nomadit elivät hieman omien sääntöjen mukaan ja heillä oli kuin oma pieni yhteiskuntansa.

Ruuan valmistuttua molempien leirien jäsenet kerääntyivät istumaan ja syömään suuren maahan levitetyn huovan ympärille, jonka keskelle oltiin katettu pöytä. Illalliseksi söimme kanaa, riisiä ja kasviksia. Ruoka valmistettiin kattilassa nuotion päällä. Illan hämärtyessä alkoi viiletä ja leiriin pystytettiin toinenkin nuotio, jonka äärellä pääsi lämmittelemään. Teetä keitettiin myös tiuhaan tahtiin. Aina kun teelasi oli tyhjä, tarjosi ystäväni isoäiti minulle lisää teetä. Ensimmäiset heimolaiset menivät nukkumaan jo ajoissa, sillä heidän tuli herätä keskellä yötä lampaiden vahtivuoroon. Heimolaisista yöllä valveilla oli kerrallaan kaksi, jotka pyrkivät pitämään lammasparven kasassa ja vartioimaan, ettei lähellä liiku lammasvarkaita. Auringon laskeuduttua menivät loputkin leiriläiset nukkumaan.

Lampaat ja vuohet oltiin kasattu mäennyppylöiden alapuolelle isoon rykelmään. Satojen lampaiden kasa näytti niin lämpöiseltä ja kotoisalta, että olisi ollut ihanaa vain ahtautua näiden suloisten karvapallo-otusten keskelle koisimaan. Eläimet olisivat tosin saattaneet olla asiasta eri mieltä hehe. Meille asetettiinkin pedit parin metrin päähän karjalaumasta. Maahan asetettiin paksu huopa, jonka päälle kömmin makaamaan makuupussin sisässä ja vielä erillinen huopa tämän päällä. Yöllä, kun tulisi yllättävän viileä. Makasin makuupussini sisällä selällään ja ihailin pikkuhiljaa taivaalle ilmestyviä tähtikuvioita. Oli aivan hiljaista. Kuului ainoastaan lampaiden hiljaista unimaiskutusta ja lehmänkellon vaimeaa kilkattelua eläimen vaihtaessa oleilupaikkaa. Silloin tällöin lammas saattoi koittaa onneaan ja lähteä kiipeämään vuoren reunaa ylöspäin etsien lisää suuhunpantavaa. Tällöin hereillä olevat lampaiden vartijat pitivät erilaisia lampaiden tottelemia maiskutus- tai hirnumisääniä tai heittivät kiven ylemmäs jyrkänteelle, jotta lammas ei uskaltaisi kiivetä korkeammalle, vaan palaisi kiltisti takaisin muun lauman luokse.

Seuraavana aamuna heräsin auringonsäteiden hipoessa kasvojani. Oli taas lämmin ja uskaltauduin kömpimään ulos huopapunkastani. Muut olivat jo hereillä ja heimolaiset aamunvirkkuina järjestelivätkin jo lampaita kahteen eri ryhmään, jotta paimenten olisi helpompi pitää niistä laskua yllä. Aamupalan jälkeen oli vuorossa vehreämmän alueen etsiminen, jossa lampaat pääsisivät vaeltamaan ja syömään päivän aterian. Naiset jäivät leiriin kokkaamaan lounasta keskipäivällä takaisin palaaville paimenille ja huolehtimaan vapaana olevista kanoista sekä vastasyntyneistä karitsoista, jotka eivät vielä jaksaisi vaeltaa yhtä kauas kuin varttuneemmat sukulaisensa. Minä lähdin ystäväni kanssa paimenten mukaan lampaita paimentamaan. Kävelimme useamman kilometrin korkeammalle mäen päälle, josta avautui aivan uskomattoman kauniit maisemat. Juoksin lampaiden vierellä kuin pikkulapsi nauttien luonnosta ja siitä vapauden tunteesta, minkä nomadien elämä toi mukanaan. Tuntui kuin olisin ollut lintu. Voisin kulkea minne vain esteettä ja pysähtyä, missä ikinä halusin. Nomadien elämässä ei ole aikatauluja eikä velvoitteita. Eletään hetkessä, eikä menneessä tai tulevassa.

Puolelta päivin palasimme takaisin leiriin, missä naiset jo odottivatkin meitä herkulliset ruuat valmiina. Tätä ennen osa lampaista ja vuohista lypsettiin. Nomadit ovat omavaraisia ja karja onkin heidän tärkein tulonlähteensä. He saavat karjasta lihaa, juustoa sekä maitoa ja vastasyntyneitä he myyvät kaupunkien ohi vaeltaessaan. Yksinkertaista ja stressitöntä elämää, missä auringon laskiessa mennään nukkumaan ja auringon noustessa noustaan taas uuteen päivään ja matka uuteen kotiin voi alkaa.

2 Responses

  1. Miisa

    Vau ja hui mitä stooreja! Tosi mielenkiintoista luettavaa, oot tosi rohkea. Eksyin sattumalta vanhaan blogiisi ja luin sen sekä tämän läpi. Jään ehdottomasti seurailemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *